Vastauksia kritiikkiin

Joseph Smithin ensimmäinen näky - Vastauksia kritiikkiin Näin on sanottu: “... vasta 1880-luvulla kirkko hyväksyi tämän kertomuksen. Tätä ennen voidaan ainoastaan lukea sitä vastustavia asioita” – Kriitikot Dennis ja Rauni Higley, Mitä mormonit oikein opettavat?

Näin on: “Hän huomasi nyt, että jos hän kysyisi Jumalalta, ei olisi olemassa vain mahdollisuus, vaan olisi todennäköistä, niin, jopa varmaa, että hän saisi tiedon siitä, mikä kaikista opeista on Kristuksen oppi, ja mikä kaikista kirkoista on Kristuksen kirkko ... hän koki taivaallisen näyn ja näki kaksi kirkasta persoonaa, jotka olivat tarkoin toistensa kaltaiset piirteiltään tai olemuksiltaan. Hänelle kerrottiin, että hänen syntinsä oli annettu anteeksi. Hänelle annettiin myös tietoa niistä asioista, jotka olivat jonkin aikaa tehneet hänen mielensä levottomaksi ...” - Apostoli Orson Pratt, 1840 “Ensimmäisessä näyssä, jonka Joseph Smith sai vuoden 1820 keväällä hänen ollessaan neljän- ja viidentoista ikävuoden välillä, sekä Isä että Poika ilmestyivät hänelle hänen rukoillessaan.” - Toimitus, Latter-day Saints’ Millennial Star, 15. lokakuuta 1849 Joseph Smith kertoi saaneensa nuorena 14-vuotiaana poikana näyn, jossa Isä Jumala ja Jeesus Kristus ilmestyivät hänelle. Tämä nk. ensimmäinen näky oli tulosta Smithin uskonnollisen totuuden etsinnästä, jota vauhditti New Yorkin osavaltiossa vaikuttanut uskonnollinen kuohunta. Etsintä johti Smithin tutustumaan hänen lähistöllään vaikuttaneisiin kirkkoihin, etsimään syntien anteeksiantoa Jumalalta ja pohtimaan sitä, mikä kaikista erilaisia ja joskus ristiriitaisiakin oppeja opettaneista kirkkokunnista oli Jeesuksen Kristuksen omakseen tunnustama kirkko. Smithin kokemassa näyssä hänelle kerrottiin hänen saaneen syntinsä anteeksi ja että Jeesuksen Kristuksen tosi kirkkoa ei silloin ollut maan päällä. Smithille luvattiin, että Jeesuksen Kristuksen opetusten ja evankeliumin täyteys tehtäisiin hänelle tiettäväksi myöhemmin. Ensimmäinen näky on potentiaalisesti tehokas kohde kritiikille, sillä se muodostaa tapahtumana korvaamattoman perustan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon tarpeellisuudelle. Kirkon presidentti Gordon B. Hinckley kommentoi tätä näkökohtaa kirkon maailmankonferenssissa lokakuussa 2002: Koko vahvuutemme perustuu tuon näyn paikkansapitävyyteen. Se joko tapahtui tai sitten ei. Jos sitä ei tapahtunut, niin silloin tämä työ on petosta. Jos se tapahtui, niin silloin tämä on tärkein ja suurenmoisin työ taivaiden alla. 1 Ensimmäistä näkyä koskeva kritiikki on perinteisesti keskittynyt siitä tehtyjen eri selostusten välisiin näennäisiin eroihin, Smithin ympäristössä vallinneiden olosuhteiden kuvaukseen sekä siihen, miten näkyyn suhtauduttiin kirkon varhaisen historian aikana.

Eri selostukset Ensimmäisestä näystä on Joseph Smithin ajalta olemassa useampi kuin yksi selostus. Kaikkein varhaisin näistä on vuodelta 1832. Se on Josephin omaa käsialaa ja on osa ensimmäistä historiikkia hänen omasta elämästään. Tämä varhaisin selostus on tietyillä tavoilla kaikkein koskettavin, kun Smith kuvailee omaa synnintuntoaan ja luomakunnan mahtavuudesta johtuvaa kunnioitustaan Jumalaa kohtaan. Tätä seuraava selostus on vuodelta 1835, jolloin Smith kertoi näystään hänen kodissaan käyneelle vieraalle. Smithin päiväkirjassa on vuodelta 1835 myös erillinen kommentti hänen iästään ensimmäisen näyn tapahtuessa, mutta sitä ei voi laskea varsinaiseksi selostukseksi. Yleisimmin käytetty selostus on vuosilta 1838-39, ja se on nykyisin pienin muutoksin osa Kallisarvoista helmeä kohdassa Joseph Smith – Historia 5-26. Se julkaistiin ensimmäisen kerran Times and Seasons -lehdessä vuonna 1842. Saattaa oikeutetusti tuntua ihmeelliseltä, että Smith merkitsi näkynsä muistiin ensimmäisen kerran vasta noin 12 vuoden jälkeen sen tapahtumisesta. Historioitsija Dean Jessee kommentoi tätä: Joseph Smithin historiankirjoituksen tutkimus näyttää, että vaikka hänen ensimmäisen näkynsä virallista versiota ei kirjoitettu kuin vasta suhteellisen myöhään hänen elämässään, ilmeinen aikarako näyn ja sen ylös kirjoittamisen välillä on enemmän oletettu kuin todellinen. Kun ottaa huomioon profeetan nuoruuden, rajaseutuolot joissa hän asui, hänen akateemisen koulutuksen puutteensa, minkään häntä kirjoittamaan motivoivan muodollisen käskyn puutteen, ja sen vihamielisen vastaanoton, jonka hän sai ensin kertoessaan kokemuksesta, ei ole ihmeellistä, että hän ei tallentanut kuvausta ensimmäisestä näystään vuosikymmenen 1820-1830 aikana. Kuitenkin kun vuonna 1830 saatu ilmoitus opasti häntä pitämään historiikkia Joseph toimi kaikella joutuisuudella, jonka aikaa vievät velvollisuudet ja turhauttavat olosuhteet antoivat myöten. Tämä näyttää erityisen selvältä, kun näitä asioita tarkastellaan viitekehyksessä, joka ottaa huomioon jäljellä olevien pätkittäisten historiikinalkujen ja sen historiallisen tiedon paljouden, jonka profeetta tallensi neljäntoista viimeisen elinvuotensa aikana. Kolmena tunnettuna ajankohtana ennen vuotta 1839 kun Joseph Smith aloitti virallisen aikakirjan elämänsä tapahtumista, hän esitti kertomuksen ensimmäisestä näystään keskeisenä osana pyrkimystä pitää aikakirjaa. 2 Mormoniapostoli Orson Pratt julkaisi Skotlannissa vuonna 1840 lähetystyöhön tarkoitetun lehtisen nimeltä An Interesting Account of Several Remarkable Visions, and of the Late Discovery of Ancient American Records (Kiinnostava selostus useista merkittävistä näyistä ja viimeaikaisesta muinaisten amerikkalaisten muistiinpanojen löytämisestä). Tämä lehtinen sisälsi kertomuksen ensimmäisestä näystä, joka joiltain kohdin tarkensi vuoden 1838 selostuksen yksityiskohtia. Näiden päiväkirja- ja julkaisutietojen valossa Dennis ja Rauni Higleyn väite, jonka mukaan “jos luetaan päiväkirjoja, muistiinpanoja, sanomalehtiä jne., on turha etsiä mitään mainintaa niin kutsutusta 'ensimmäisestä näystä' ennen vuotta 1842”, 3 on selkeästi väärässä. Orson Prattin lähetystyölehtistä käytti hyväkseen mm. toinen apostoli Orson Hyde, jonka Saksassa vuonna 1842 julkaisema lehtinen Ein Ruf aus der Wüste, eine Stimme aus dem Schoose der Erde (Huuto erämaasta, ääni maan tomusta) sisälsi kertomuksen ensimmäisestä näystä. Joseph Smith itse julkaisutti vuonna 1842 Times and Seasons -lehdessä nk. Wentworth-kirjeen, johon liittyi osana selostus ensimmäisestä näystä. Lisäksi näyn virallinen versio julkaistiin Times and Seasons:ssa tuona samana vuonna. Muita selostuksia ensimmäisestä näystä Joseph Smithin elinajalta ovat maininta siitä Levi Richardsin päiväkirjassa vuonna 1843, Pittsburgh Weekly Gazette- ja New York Spectator -lehdissä ollut artikkeli vuoden 1843 syksyltä sekä maininta Alexander Neibaurin päiväkirjassa vuodelta 1844. 4 Suomennokset kaikista näistä selostuksista ovat luettavissa tällä sivustolla. 5 Lukiessa näitä selostuksia voi huomata, että ne ovat suurimmilta osin yhtenäiset ja vahvistavat toisiaan. Kriitikot taas ovat valppaita kiinnittämään huomion selostusten välillä oleviin näennäisiin ristiriitoihin. Tämän vuoksi he puhuvat näystä joskus liioitellen “muuttuvana ja keksittynä tarinana”. On kuitenkin kiintoisaa huomata, että Raamattuun uskovat mormonien kriitikot eivät ole valmiita soveltamaan omia kriteerejään raamatullisiin kertomuksiin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta tai Hänen ylösnousemuksestaan, kun eri kertomukset niistä ovat ristiriitaisia joissakin yksityiskohdissaan. Ensimmäistä näkyä tutkinut MAP-kirkon jäsen, historioitsija Milton Backman selventää sitä, mikä on oleellista: Tärkeintä ovat suuret tosiasiat eivätkä hiukan erilaiset havainnot niistä. Vaikka Matteuksen evankeliumissa kerrotaan Juudaan kuolemasta (ks. Matt. 27:5) eri tavalla kuin Apostolien teoissa (ks. Ap.t. 1:18) ja vaikka evankeliumien kirjoittajat ovat eri mieltä siitä, mitä Pilatus käski kirjoittaa ristiin ja mitä Jeesus sanoi ennen kuolemaansa (vrt. Matt. 27:37; Mark. 15:34; Luuk. 23:38, 43 ja Joh. 19:19-21), meidän ei pidä kiinnittää eroavuuksiin niin suurta huomiota, ettemme huomaa evankeliumien perussanomaa. Kaikkein tärkeintä ristiinnaulitsemista kuvaavissa kertomuksissa on se, että ristillä Jeesus täytti sovituksen. 6

Näyssä ilmestyneiden persoonien lukumäärä Kriitikot nostavat joskus esiin sen seikan, että näyssä ilmestyneiden persoonien määrä ei päällisin puolin näyttäisi olevan kaikissa selostuksissa sama: vuoden 1832 selostus ensimmäisestä näystä on ainoa, joka eroaa toisista selostuksista ilmestyneiden persoonien määrän suhteen. Tuossa selostuksessa Smith kirjoittaa: ... ollessani rukoilemassa Herraa, keskipäivän aurinkoa kirkkaampi valopatsas tuli alas korkeuksista ja lepäsi päälläni. Ja minä täytyin Jumalan Hengellä, ja Herra avasi taivaat minulle, ja minä näin Herran, ja hän puhui minulle sanoen Joseph, poikani, sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi. Smith kuvailee tässä yhden taivaallisen persoonan (Jeesuksen Kristuksen) ilmestymistä, kun taas kaikissa myöhemmissä selostuksissa (myös vuoden 1835 selostuksessa, toisin kuin kriitikko Wesley Walters antaa ymmärtää) 7 mainitaan kahden persoonan (Isä Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen) ilmestyneen hänelle. On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei vain yhden persoonan mainitseminen sulje loogisesti pois sitä, etteikö paikalla olisi toinenkin persoona. Toisin sanoen Smith ei siis kertonut vain Jeesuksen Kristuksen ilmestyneen hänelle, vaan hän mainitsi ainoastaan Jeesuksen Kristuksen. Täten esimerkiksi Wesley Walters on väärässä pyrkiessään luomaan ristiriitoja selostusten välille sanomalla, että “vuoden 1832 versiossa Joseph mainitsee yksin Kristuksen ilmestyneen”. 8 Eihän puhuminen ainoastaan tasavallan presidentin tapaamisestakaan tarkoita sitä, etteikö tämän puolisokin voisi olla paikalla. On myös tärkeä huomioida, että selostukset ensimmäisestä näystä on tehty erilaisissa tilanteissa ja erilaisille yleisöille. Smith näyttää tässä varhaisimmassa ja hyvin henkilökohtaisessa selostuksessaan halunneen painottaa sitä tosiseikkaa, että hän sai vapauden siitä synnintunnosta, joka oli niin syvästi vaivannut häntä.

Näyn ajankohta Jotkut kriitikot ovat pyrkineet asettamaan ensimmäisen näyn selostukset kyseenalaisiksi kiinnittämällä huomion siihen, että Josephin tarkka ikä hänen uskonnollisen heräämisen ja näkynsä kokemisen aikaan vaihtelee eri selostusten välillä. Ensimmäisen näyn eri selostusten välillä vallitsee kuitenkin yhteisymmärrys siitä, että Smithin näky tapahtui hänen ollessaan neljä- tai viisitoistavuotias. Historian professori James Allen kertoo: Varhaisimmassa kertomuksessaan näystä hän sanoi pohtineensa uskonasioita 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi. Vuonna 1835 hän sanoi olleensa 'noin 14-vuotias', kun hän alkoi miettiä tulevan olemassaolon tärkeyttä. Se, että hän käytti sanaa 'noin', antaa ymmärtää, että hänen historiansa oikeellisuus ei ollut kiinni täsmällisestä päiväyksestä, ja on merkittävää huomata, että sekä Orson Pratt että Orson Hyde kirjoittivat pelkästään, että hän oli 'jossain noin neljäntoista tai viidentoista tienoilla', kun hänen hengellinen heräämisensä alkoi. Varhaisimmassa selostuksessaan Joseph Smith sanoi, että hän oli kuudennellatoista ikävuodellaan (eli 15-vuotias) kun näky tapahtui, kun taas vuosien 1838-39 lausunnossa hän sanoi sen olleen aikaisin keväällä 1820, mikä olisi tehnyt hänestä 14-vuotiaan. Myöhemmin samassa selostuksessa hän sanoi olleensa 'tuntematon poika, iältäni vasta neljäntoista tai viidentoista vuoden välillä tai sinnepäin.' Mitä aikaan tulee, kaikki tämä näyttää viittaavan siihen, että Joseph Smithin päätarkoitus oli vain selittää, että nämä asiat tapahtuivat hänen aikaisessa teini-iässään. Mutta ei olisi ristiriitaista minkään selostuksen kanssa väittää, että hän meni mukaan aikansa uskonnolliseen kuohuntaan kesällä tai syksyllä 1819, kun hän oli vielä 13-vuotias; että hänen huolenaiheensa vaikutti häneen monen kuukauden ajan; ja että hän todellakin joskus seuraavan vuoden keväänä lopulta päätti rukoilla. Jos hän alustavassa pyrkimyksessään kirjoittaa kertomus muistiin [vuonna 1832] sanoi olleensa näyn tapahtumisen aikaan 15-vuotias 14-vuotiaan sijaan, hän yksinkertaisesti teki pienen korjauksen huolellisemmin valmistellussa historiikissaan. 9

Joseph Smithin ajatukset ennen näkyä Ensimmäisen näyn kertomuksissa on myös ristiriita koskien sitä, oliko Joseph Smith ennen näkyään ajatellut kaikkien kirkkojen olleen väärässä. Näin pientä yksityiskohtaa saattaa tuntua turhalta edes tutkia, mutta kriitikot ovat kuitenkin tuoneet sen esiin pyrkiessään heikentämään Smithin selostusten uskottavuutta. Historioitsija Milton Backman selittää MAP-kirkon Valkeus-lehdessä: Yksi muutos Kallisarvoisen helmen vuoden 1902 laitoksessa (alunperin vuoden 1891 laitos) oli se, että siitä jätettiin pois lause, joka oli ollut sulkumerkeissä Josephin historian käsikirjoituksessa ja kirjan ensimmäisissä laitoksissa. Lause koski Josephin ajatuksia juuri ennen kuin hän meni pyhään lehtoon – "(sillä siihen mennessä mieleeni ei ollut koskaan tullut, että kaikki olivat väärässä)". Vuonna 1832 kirjoitetun kertomuksen yksi lause – että Joseph päätteli pyhiä kirjoituksia tutkimalla, ettei mikään kirkkokunta "perustunut evankeliumiin . . . joka oli Uudessa Testamentissa" – näyttää mahdollisesti olevan ristiriidassa vuoden 1838 kertomuksen kanssa – että "siihen mennessä mieleeni ei ollut koskaan tullut, että kaikki olivat väärässä". Jos näissä kertomuksissa on ristiriitaisuutta, niin siinä tapauksessa vuoden 1838 kertomusta on pidettävä luotettavampana. Nuori Joseph Smith – samoin kuin monet muut silloin ja nykyään – ei ehkä harkinnut tarkkaan kaikkia sanojaan. 10

Tämä taulukko kokoaa yhteen eri selostusten sisältämät yksityiskohdat helposti vertailtavaan muotoon. 11

Joseph Smithin mainitsema uskonnollinen kuohunta Joseph Smith kertoo vuosien 1838-39 selostuksessaan ensimmäisestä näystä, kuinka hänen ympäristössään vallitsi uskonnollinen kuohuntatila. Tämä kuohunta vaikutti myös Josephiin ja oli yhtenä vaikuttimena hänen päätöksessään rukoilla Jumalaa vastauksen saamiseksi hänen uskonnollisiin kysymyksiinsä. Kriitikot ovat joskus pyrkineet todistamaan ensimmäisen näyn selostukset keksityiksi väittämällä, ettei historiallisten asiakirjojen mukaan vuonna 1820 ollut minkäänlaista herätysliikettä Palmyran kaupungissa tai sen ympäristössä. Sen sijaan he sanovat, että Joseph muisteli vuosina 1824 ja 1825 tapahtuneita hengellisiä herätyksiä, joista hänen äitinsä Lucy kertoi muistelmissaan. Historioitsija Richard Anderson kommentoi tätä seuraavasti: Jotkut kumoavat vuoden 1820 ilmestyksen väittämällä, että Josephin muisti oli epäluotettava, ja että hän muisteli löysästi vuoden 1824-25 hengellisiä herätyksiä, jotka ovat niin helposti dokumentoitavissa. Mutta kun Lucy Smith sitten yritti saada hänet mukaan ajan uskonnollisiin kokouksiin, hänen kirkkojen tutkimisensa aika oli jo ohi. [Lucy sanoi:] “Hän kieltäytyi heti alusta osallistumasta kokoukseen kanssamme. Hän tapasi sanoa ... ei ole teille pahaksi liittyä heihin, mutta ette tule olemaan heidän kanssaan kauaa, sillä olette väärässä heidän suhteensa.” 12 Täten näyttää selvältä, että ensimmäinen näky oli jo tapahtunut ennen noita myöhempiä herätysliikkeitä. Wesley Walters kommentoi aikaisempiin herätysliikkeisiin liittyen, että “Joseph Smithin ympäristössä ei ollut mitään herätysliikettä vuonna 1820, kuten hän kuvasi, missä suuret joukot liittyivät metodisteihin, presbyteereihin tai baptisteihin. Varhaiset lähteet, kuten kirkkojen konferenssiraportit, sanomalehdet, kirkkojen aikakausijulkaisut, seurakuntien pöytäkirjat ja julkaistut haastattelut mukaan luettuina - mitään, mitä voisi samaistaa Josephin kuvauksen kanssa ei tapahtunut vuosina 1820-1821.” 13 Kriitikoiden antama kuva on kuitenkin aivan liian sumea eikä ota huomioon kaikkia historiallisia tosiasiota. Richard Anderson kirjoittaa: [Mormoneihin kuulumaton] Orsamus Turner, kirjanpainajan oppipoika Palmyrassa noin vuoteen 1820 saakka, muisti, että Joseph ”sai metodismin kipinän ulkoilmakokouksessa, metsän keskellä...” Täten ”uskonnollinen kuohunta”, jonka profeetta kertoo edeltävän hänen ensimmäistä näkyään, on nähtävä maaseutupuitteissa, joita yksi Geneseen konferenssin senaikaisista papeista kutsui ”metsäkokouksiksi”. Palmyran lähellä vuonna 1820 [sanomalehdessä] dokumentoitu ulkoilmakokous vastaa epäilemättä monia muita, joita ei mainittu lehdistössä. Mutta kaikista läntisen New Yorkin osavaltion piireistä muodostunut metodistisaarnaajien joukko kokoontui vuosittaiseen kokoukseensa lähellä olevaan Phelpsiin vuonna 1819. Heidän julkisen saarnaamisensa vaikutus mitataan kuvauksella ”ihmisjoukoista, jotka kerääntyivät kaukaa ja läheltä” edellisvuoden konferenssiin. 14 Anderson jatkaa vuonna 1996: Oliko vuoden 1820 keväällä paikallisia hengellisiä herätyksiä? Tämä on johdatteleva kysymys, sillä se rajoittaa maantietoa ja profeetan omia aikarajoja ... Kuuluiko vuoden 1819-1820 kääntymyksiin “suuria joukkoja” Smithien alueella? Profeetta mainitsee suuria numeroita vasta kun hän laajentaa katsauksensa paljon asuinalueensa ja yleisen lähistönsä ulkopuolelle. Kuvailtuaan innokkuutta “lahkojen keskuudessa tuolla seutukunnalla,” hän lisää: “Tosiaankin, se näytti koskettaneen koko aluetta” (JS-H 5). Vasta tämän lauseen jälkeen “suuret joukot” liittyvät “eri uskonnollisiin ryhmiin.” Nämä ovat osa laajenevaa näkymää; Josephin kertomus näyttää, että mitä oli tapahtumassa monille laajalla alueella tapahtui myös hänen asuinalueellaan. Julkaisut tuolta ajalta kuvaavat useita vaikuttavia hengellisiä herätyksiä New Yorkin osavaltion pohjoisosassa vuosien 1819 ja 1820 aikana, ja ehkä Joseph sanallisesti teki katsauksen tähän laajaan kuvaan. Voimme kuitenkin vahvistaa profeetan käsityksen raporttien avulla, jotka tulevat niistä uskontokuntien piireistä, jotka pitivät sisällään perheen maatilan. Näiden piirien raportointivuosi päättyi juuri ennen jokaista vuosittaista konferenssia. Noin 45 seurakuntaa alueella olivat osa Ontario Baptist Associationia, joka kattoi pystysuuntaisen suorakulmion muotoisen alueen New Yorkin osavaltiota, noin 60 kertaa 40 mailia, ja Palmyra oli hieman pohjoiseen tämän alueen keskustasta. Asiakirjat syyskuun 1819 baptistikonferenssista mainitsevat 310 kastetta vuoden aikana, mikä on keskiarvona noin 7 jäsenen lisäys kuhunkin tyypilliseen 60 hengen seurakuntaan. Kuten jo mainittiin, 22 näistä kasteista oli Farmingtonin katraassa, joka kokoontui hieman Smithien eteläpuolella, kun taas Palmyran kirkko, hieman Smithien pohjoispuolella, mainitsi ainoastaan 5 kastetta. Tämä epäjohdonmukaisuus paljastaa virhepäätelmän, joka tehdään valitessa vain yksi kaupunki, kun Joseph Smith kuvailee “innostusta” “tuossa seutukunnassa” ja “koko alueella” [englanniksi district of country] (JS-H 5). Ontario Baptist Association kasvoi noin 13 prosenttia kasteiden kautta sekä vuonna 1818 että vuonna 1819, kun useissa Josephin luota noin 20 mailin päässä olevilla kirkoilla oli suurempia lisäyksiä. Joseph olisi helposti voinut kuulla näistä tapahtumista olemalla yhteydessä tuohon uskontokuntaan kuuluvien naapurien kanssa. Vuonna 1819 baptistit järjestivät kolmannen seurakunnan viereisessä Phelpsin kaupungissa, jossa oli 28 kastetta. Ja samana vuonna kolme Pittsford-Penfieldin seurakuntaa Rochesterin Palmyran puoleisella alueella raportoivat, että 45 uutta jäsentä kastettiin. (Vaikka nämä luvut eivät ehkä vaikuta isoilta verrattaessa niitä seurakuntien kokoihin nykyään, ne edustivat huomattavia kääntymyksien suuntauksia tuon ajan maalaiskylissä.) Nuori Joseph Smith kuuli säännöllisesti metodistisaarnaajia Ontarion piiristä, yhdestä Geneseen piirin kuudesta segmentistä, joka taas oli Geneseen konferenssin alajaosto, joka konferenssi kattoi suurimman osan New Yorkin osavaltion pohjoisosaa ja vierekkäistä alempaa Kanadaa. Vuonna 1820 tuo piiri jaettiin ja saarnapiirit järjestettiin uudelleen, ja tämän vuoksi tarkat vertailut aikaisempiin vuosiin ovat mahdottomia. Mutta vuosien 1818 ja 1819 keskivälien välisenä aikana Geneseen piiri raportoi 1,187 jäsenen lisäyksestä, kun taas muut viisi konferenssin piireistä lisäsivät vain puolet tuosta määrästä tai vähemmän. Tämä oli vaikuttava 23 prosentin lisäys Geneseen piirille, kun taas New Yorkin-Kanadan konferenssi, johon se kuului, kasvoi vain 14 prosentilla. Metodismi kasvoi jatkuvasti näinä vuosina, mutta vuonna 1818 ilmoitettu lisäys Geneseen piirissä oli vain 350, mikä vastaa 8 prosentin kasvua, joten jotain huomattavaa täytyi olla tapahtumassa tässä metodistijaostossa kun sen kasvu kolminkertaistui vuonna 1819. Se ulottui noin sata mailia Seneca-järven länsipuolelle läpi Joseph Smithin alueen, Buffaloon asti. Yli tuhannen hengen lisäys täällä vuoden 1819 ensimmäisellä puoliskolla tukee Josephin kertomusta siitä, kuinka “suuret joukot” liittyivät “eri uskonnollisiin ryhmiin” kautta “koko alueen” (JS-H 5) ... Nuori etsijä oli myös tietoinen presbyteerien toiminnasta, sillä neljä hänen perheenjäsentään osallistui tuon uskontokunnan kokouksiin (ks. JS-H 7). Kuten on mainittu, Palmyran kaksi presbyteerikirkkoa kuuluivat Genevan presbyteryyn, joka pääasiallisesti kattoi vierekkäiset neljä Waynen, Ontarion, Senecan ja Yatesin piirikuntaa, toisen noin 60 kertaa 40 mailia alaltaan olevan pystysuuntaisen suorakulmion. Toukokuussa 1820 Genevan presbyteryn raportti menneestä vuodesta mainitsi 1,788 jäsentä, joka merkitsee 271:n lisäystä, luku joka on hieman suurempi kuin toisilla suurempaan synodiin kuuluvilla presbyteryillä. Vuoden 1818 aikana Genevan presbytery oli kasvanut vain noin 11 prosenttia, mutta kalenterivuonna 1819 sen jäsenmäärä kasvoi 18 prosentilla, mikä on keskiarvona kaksitoista uutta jäsentä jokaiseen piirissä olevaan 23 kirkkoon. Lisäyksiä Smithien maatilaa lähellä olevaan neljään seurakuntaan käsiteltiin aikaisemmin. Raportti kommentoi niiden kasvua osana suuremman alueen kasvua: “Kuluneen vuoden aikana useampia on vastaanotettu kirkkojen yhteyteen kuin ehkä minään aikaisempana vuonna.” Jotkut väittävät edelleen, että Joseph Smithin kuvauksiin hengellisistä herätyksistä hänen alueellaan ennen ensimmäistä näkyä ei voi luottaa. Hän kuitenkin mainitsee kolme suurta kirkkoa, ja ne kasvoivat voimakkaasti hänen alueellaan sitä edeltävänä vuonna, kun hän meni lehtoon rukoilemaan. 15 Liittyminen muihin kirkkokuntiin Joseph Smith sanoi myös, että häntä kiellettiin näyssään liittymästä mihinkään kirkkokuntaan. Higleyden mielestä ... on mielenkiintoista havaita, että vuonna 1823 Josephin äiti, sisar ja kaksi veljeä liittyivät presbyteeriseen kirkkoon, ja myöhemmin Joseph itse pyrki jäseneksi metodistikirkkoon, johon hänen vaimonsa kuului. 16 Josephin perheenjäsenten toimet eivät ole oleellisia, sillä käsky olla liittymättä kirkkoihin oli annettu Josephille, ei hänen perheelleen. Toisin kuin Higleyt antavat ymmärtää, Joseph ei pyrkinyt jäseneksi metodistikirkkoon, vaan oli pienen ajan heidän pyhäkoululuokkansa jäsen, 17 mikä on aivan eri asia. On luonnollista, että Joseph halusi olla tekemisissä uskonnollisten ihmisten kanssa ja tutkia Raamatun opetuksia heidän kanssaan.

Smithin aikalaisten suhtautuminen näkyyn Higleyt sanovat lisäksi: Joseph Smith väitti, että kun hän oli nähnyt näyssä Isä Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, hän oli ensin kertonut asiasta metodistisaarnaajalle. Tämä oli aiheuttanut sen, että "huomattavat miehet" ja "aikansa merkittävimpien uskonlahkojen merkkihenkilöt" alkoivat vainota häntä, vaikka hän oli vain 14-vuotias poika. Eikö näyttäisi ilmeiseltä, että joku jossakin olisi kirjoittanut tuon kaltaisesta liikehdinnästä? 18 Richard Anderson taas kirjoittaa tämänkaltaisista väitteistä: Muutamat tästä asiasta kirjoittavat käytännöllisesti katsoen väittävät, että näkyä ei voi hyväksyä, jos paikallinen lehdistä ei otsikoinut sitä keväällä 1820. Mutta tämä on 20. vuosisadan journalismin heijastamista toisen aikakauden kuvioihin, sillä Joseph Smithin nuoruuden aikaiseen maalaislehteen pääsi hyvin vähän paikallisuutisia. 19 On lisäksi tarpeen ottaa huomioon, että Josephin kuvaus eri uskontojen edustajien reaktiosta on subjektiivinen, ja hän saattaa tässä asiassa jonkin verran liioitella todellisuutta. On myös syytä mainita, ettei tuohon aikaan ollut epätavallista, että ihmiset sanoivat saavansa näkyjä. Saarnaajia häiritsivät erityisesti ne viestit, joita ihmiset sanoivat näyissä saaneensa. 20 Ei siis tarvitse olettaa, että juuri Smithin tekemisistä olisi lehtijuttuja. Esimerkiksi myöhemmin, kun hän alkoi kääntämään Mormonin kirjaa saatuaan sen levyt haltuunsa vuonna 1827, ensimmäinen maininta tästä "kultaraamatusta" paikallisessa lehdessä on kuitenkin vasta vuodelta 1829, 21 ja vaikka vertailu varhaisiin kristittyihin ei olekaan täysin pätevä, on kiintoisaa huomata, että kristillisyydestä voidaan lukea roomalaisista lähteistä vasta sen tultua vaikutusvaltaiseksi voimaksi. 22 Ensimmäisen näyn asema kirkon varhaisessa historiassa On hyödyllistä tietää, että ensimmäisellä näyllä ei kirkon alkuaikoina ollut kirkon jäsenille samaa merkitystä kuin nykyään. 23 Varsinaisena "alkuräjähdyksenä" kirkolle pidettiin Moronin vierailuja Joseph Smithin luona vuodesta 1823 eteenpäin, ja Josephin kääntämä Mormonin kirja oli se jumalallinen merkki, jonka kirkko tarjosi ihmisille merkkinä kirkon totuudellisuudesta. Historiallisen metamorfoosin kautta Joseph Smithin henkilökohtaisesta ensimmäisestä näystä on tullut se piste, josta mormonismin historia alkaa. 24 Kuten edellä on osoitettu ja alla tullaan näkemään, näystä kuitenkin tiedettiin (toisin kuin jotkut kriitikot ovat väittäneet) jo ennen kuin se saavutti nykyisen asemansa.

Oliver Cowderyn Messenger and Advocate -artikkeli Sekä Wesley Walters että Dennis ja Rauni Higley pyrkivät kyseenalaistamaan ensimmäisen näyn lainaamalla Oliver Cowderyn kirjoitusta Messenger and Advocate -lehdestä helmikuulta 1835. Kirjoitus on osa kirkon apulaispresidentti Oliver Cowderyn kirjesarjaa W.W. Phelpsille, jossa hän pyrkii selittämään kirkon syntyhistoriaa. Higleyt kirjoittavat: Tässä julkaisussa Joseph kertoo kuinka hän veljensä Alvinin kuoleman jälkeen, ja kun hänen äitinsä, sisarensa ja kaksi veljeään olivat liittyneet Presbyteeriseen kirkkoon, alkoi etsiä uskontoa ja rukoilla "josko oli olemassa jokin Korkein Olento". (1. vsk, s. 79) JOS HÄN OLI NÄHNYT NÄYSSÄ ISÄ JUMALAN POIKANSA JEESUKSEN KRISTUKSEN KANSSA VUONNA 1820, HÄNEN TÄYTYI VARMASTI VUONNA 1823 TAI 1824 TIETÄÄ, ETTÄ KORKEIN OLENTO OLI OLEMASSA. 25 Higleyden viittauksen tulisi olla ensimmäisen vuosikerran sivulle 78, ei sivulle 79. Cowdery kirjoittaa oikeasti: ... [Joseph Smith] jatkoi Herran rukoilemista salassa saadakseen täyden ilmentymän jumalallisesta hyväksynnästä, ja hänelle siitä elintärkeästä tiedosta, jos Korkein Olento oli olemassa, että hänellä olisi varmuus siitä, että tämä hyväksyi hänet. Vaikka Cowdery mainitsee, että Joseph Smith auttoi lehden useassa numerossa kirjesarjana esitetyn historian kirjoittamisessa, ei kertomus ollut Joseph Smithin kirjoittama, kuten Higleyt virheellisesti antavat ymmärtää. Kokonaiskuvaa tarkastellessa vaikuttaa siltä, että Cowdery on sekoittanut yhteen vuoden 1820 ja vuoden 1823 tapahtumat, sillä hän jatkaa yllä lainattua kertomustaan kuvailemalla syyskuun 1823 tapahtumia, jolloin Moroni ilmestyi Joseph Smithille. Joka tapauksessa sekä Waltersin että Higleyden argumentti on voimaton, sillä Joseph Smith oli kirjoittanut muistiin selostuksensa ensimmäisestä näystä (ja maininnut samalla myöhemmin seuranneen Moronin vierailun) jo vuonna 1832, eli yli kaksi vuotta ennen argumentissa käytettyä lehtiartikkelia. Tämän vuoksi vaikuttaa ihmeelliseltä, että argumenttia ollaan edes käytetty mormonismin kyseenalaistamiseksi, varsinkin kun ainakin Walters tiesi tuosta aiemmasta selostuksesta.26 Tämän lisäksi mahdollisesti kaikkein varhaisin viittaus aluksi ensimmäiseen näkyyn ja sitten Moronin vierailuun on kohdassa Oppi ja liitot 20:5-6 jo vuodelta 1830: Sen jälkeen kun tälle ensimmäiselle vanhimmalle [Joseph Smithille] oli todella ilmoitettu, että hän oli saanut syntinsä anteeksi, hän kietoutui jälleen maailman turhuuksiin; mutta kun hän oli tehnyt parannuksen ja nöyrtynyt vilpittömästi uskon tähden, Jumala opetti häntä pyhän enkelin kautta...

Kirkon varhaisten johtajien käsitykset näystä Higleyt käsittelevät myös muita kirkon omia tekstejä 1800-luvulta. Antamalla täysin harhaanjohtavan kuvan historiallisista tosiasioista he saavat aikaan tilanteen, jossa mormonikirkko tuntuu olevan tuhoutumassa oman syntyhistoriansa mahdottomuuden kanssa. He sanovat, että “vasta 1880-luvulla kirkko hyväksyi tämän kertomuksen [ensimmäisestä näystä vuosilta 1838-39]. Tätä ennen voidaan ainoastaan lukea sitä vastustavia asioita.”27 Kun muistetaan Joseph Smithin julkaisseen selostuksensa kirkon Times and Seasons -lehdessä vuonna 1842 ja tutustutaan syvällisemmin kirkon varhaisten johtajien kuvauksiin Joseph Smithin näystä ennen 1880-lukua, nähdään välittömästi kuinka väärin on sanoa kirkon hyväksyneen sen vasta 1880-luvulla. Kysymyksiä saattaa oikeutetusti herättää lähinnä se, että jotkut johtajista puhuivat ensimmäisessä näyssä ilmestyneestä enkelistä, eivät kahdesta taivaallisesta persoonasta tai nimeltä mainiten Isä Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta. Milton Backman selvittää Valkeus-lehden artikkelissaan: Myöhempien aikojen pyhien ensimmäiset johtajat, jotka tiesivät, että Kristus oli opettanut Josephia näyssä vuonna 1820, selittivät joskus, että enkeli kielsi Joseph Smithiä liittymästä mihinkään kirkkoon. Nämä samat johtajat käyttivät puheissaan nimitystä Herra sekä Isästä että Pojasta ja käyttivät sanoja Herra, Kristus, persoona, sanansaattaja ja enkeli samaa merkitsevinä. Kun tutkittiin Utah'n alkuajoilta 21 puhetta, joita kuusi Joseph Smithin ja hänen opetuksensa hyvin tuntevaa johtajaa oli pitänyt, havaittiin, että 11 puheessa, jossa mainittiin ensimmäinen näky, puhuttiin kahden persoonan ilmestymisestä. Muissa puheissaan nämä samat johtajat selittivät, että enkeli kielsi Josephia liittymästä mihinkään kirkkoon. Erään kerran Orson Pratt sanoi samassa lauseessa, että Joseph Smithille ilmestyi Jumalan enkeli ja kaksi persoonaa. Ilmeisesti nämä johtajat profeetan itsensä tavoin todistivat joskus, että Isä ja Poika ilmestyivät vuonna 1820, ja toisinaan taas tähdensivat toisen persoonan esittämää perussanomaa.28 Esimerkiksi Joseph Smith sanoi vuonna 1835 päiväkirjassaan, että “sain ensimmäisen enkelten ilmestyksen ollessani noin 14-vuotias.” Toisaalta hän vain muutamaa päivää aikaisemmin kertoi eräälle vieraalleen siitä, kuinka kaksi taivaallista persoonaa ilmestyi hänelle. Ja jo kolme vuotta aiemmin hän kertoi siitä, kuinka “Herra” ilmestyi hänelle. Joillekin kirkon varhaisille johtajille näyttää siis olleen normaalia käyttää sanaa “enkeli” mistä tahansa taivaallisesta sanansaattajasta puhuttaessa. Tälle käytännölle näyttäisi olevan jopa raamatullinen esikuva, kun otetaan huomioon Jaakobin sanat 1. Mooseksen kirjan kohdassa 48:15-16. Higleyt lainaavat muutamia Backmanin kuvailemista puheista pyrkiessään osoittamaan, että kirkon varhaiset johtajat kielsivät ensimmäisen näyn. He eivät kuitenkaan lainaa yhtäkään niistä lukuisista puheista, jotka puhuvat selvästi ensimmäisestä näystä. He väittävät esimerkiksi John Taylorin kieltäneen ensimmäisen näyn maaliskuun 2. päivänä 1879 pidetyssä puheessa. Taylor sanoi tuolloin: ... Joseph kysyi enkeliltä mikä lahkoista oli oikeassa, jotta hän voisi liittyä siihen. Vastaus oli, ettei yksikään niistä ole oikeassa.29 Higleyt jättävät kuitenkin lainaamatta Taylorin samana päivänä pitämän toisen puheen, joka sisältää selvän viittauksen siihen, että Joseph Smith oli nähnyt Isä Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen: Kun Isä ja Poika ja Moroni ja muut tulivat Joseph Smithin luokse, hänet asetettiin pappeuteen, jonka hän antoi edelleen muille, elämän lakien, Jumalan Pojan evankeliumin ilmoittamiseksi suoralla valtuudella, jotta valo ja totuus voitaisiin levittää kaikkien kansakuntien keskuuteen.30 Loppujen lopuksi on täysin selvä asia, että Taylor tiesi ensimmäisestä näystä puhuessaan enkelistä, jolle Joseph esitti kysymyksen kirkkojen totuudesta: kaikkein selvin todiste tästä tulee puheesta, jonka John Taylor piti 31.12.1876, hieman yli kaksi vuotta aikaisemmin kuin Higleyden lainaama puhe. Taylor lausui tuolloin seuraavat sanat: Kun Jumala valitsi Joseph Smithin avaamaan viimeisen taloudenhoitokauden, jota kutsutaan aikojen täyttymisen taloudenhoitokaudeksi, Isä ja Poika ilmestyivät hänelle puettuina kirkkauteen, ja Isä, puhutellen Josephia, samalla osoittaen Poikaa, sanoi, "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuule häntä".31 Higleyt lainaavat myös Heber C. Kimballin kommentteja vuodelta 1857. Heidän osittainen lainauksensa antaa kuitenkin harhaanjohtavan kuvan siitä, mistä Kimball puhui. Alla olevassa lainauksessa olevat vahvennetut osat eivät esiinny Higleyden tekstissä: Luuletko, että Jumala henkilökohtaisesti kävi Joseph Smithin, profeetan, luona? Jumalan kutsu tuli hänelle, mutta Jumala ei tullut itse, vaan hän lähetti Pietarin tekemään sen. Ettekö näe? Hän lähetti Pietarin ja Moronin Josephin luokse ja kertoi tälle, että hänellä oli levyt. Tuliko Jumala itse? Ei: hän lähetti Moronin ja kertoi hänelle, että oli olemassa aikakirja ... Hän lähetti Pietarin, ettekö näe? Miksi Hän ei tullut mukaan? Koska hänellä on edustajia hoitamassa Hänen asioitaan.32 Vahvennettu teksti selventää Kimballin sanoja hyvin paljon. Hän ei puhu ensimmäisestä näystä lainkaan, vaan hän puhuu siitä, kuinka Jumala käyttää palvelijoitaan omien tarkoitustensa toteuttamiseen (tässä tapauksessa hän puhuu siitä, kuinka Moroni tuli antamaan Mormonin kirjan levyt ja Pietari tuli myöhemmin antamaan pappeuden valtuuden). Higleyt lainaavat myös Brigham Youngia, mutta heidän lainauksensa ei kuitenkaan tarkalleen vastaa Youngin sanoja. Ne kuuluivat: Herra ei tullut taivaan armeijojen kanssa voimassa ja suuressa kirkkaudessa, eikä Hän lähettänyt sanansaattajiaan puettuina muuhun kuin taivaan totuuteen, välittämään tietoa nöyrälle ja alhaiselle, vaatimattomista oloista tulleelle nuorukaiselle, tietoa Jumalasta vilpittömästi etsivälle. Mutta Hän lähetti enkelinsä tälle samalle tuntemattomalle ihmiselle, Joseph Smith nuoremmalle, josta myöhemmin tuli profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja, ja ilmoitti tälle, ettei tämän tulisi liittyä mihinkään sen ajan uskonnolliseen lahkoon.33 Tämä lausunto näyttää erikoiselta, sillä Brigham Young sanoo, ettei Herra itse tullut Joseph Smithin luokse, vaan hän puhuu sen sijaan Joseph Smithille ilmestyneestä enkelistä. Näyttääkin mahdolliselta, että Young teki tässä puheessaan virheen ja sekoitti ensimmäisen näyn ja Moronin vierailun yhdeksi näyksi. Toisaalta tässä yhteydessä saattaa olla valaisevaa muistuttaa sanan ”enkeli” erikoisesta käyttämisestä. Esimerkiksi Higleyden mainitsema George Albert Smith antaa erinomaisen osoituksen siitä Milton Backmanin kuvailemasta piirteestä, jonka mukaan kirkon varhaiset johtajat käyttivät joskus sanoja “enkeli” ja “Herra” samaa tarkoittavina. Higleyden mukaan Smith kieltää ensimmäisen näyn sanoessaan: ... Herra vastasi tähän rukoukseen ja ilmoitti Josephille enkelten palveluksen kautta uskonnollisen maailman todellisen tilan. Kun pyhä enkeli ilmestyi, Joseph kysyi mikä kaikista uskontokunnista oli oikeassa ja mihin niistä hänen tulisi liittyä ... 34 Smith kertoi ensimmäisestä näyistä selvillä sanoilla kuitenkin jo neljä vuotta aikaisemmin puheessa, joka kumoaa Higleyden väitteen: [Joseph Smith] kuvaa tapahtumaa seuraavasti: “... näin kahden persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista – 'Tämä on minun rakas poikani, kuule häntä.'”35 Ehkä kaikkein eniten ensimmäistä näkyä kommentoinut varhainen kirkon johtaja oli Orson Pratt. Hän puhui ensimmäisestä näystä selvillä sanoilla lukuisissa puheissaan ennen vuotta 1880,36 ja selosti ensimmäistä näkyä aiemmin mainitussa lähetystyölehtisessään jo vuonna 1840. On kovin erikoista, että kaikki tämä on jäänyt Higleyiltä huomaamatta. Tässä vain yksi esimerkki Prattin puheesta vuodelta 1869: … nuori mies nousi ylös ja julisti keskellä kaikkea kristikuntaa hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan Jumala oli lähettänyt enkelin hänen luokseen; että hänen uskonsa, rukoustensa ja vilpittömän parannuksentekonsa kautta hän oli nähnyt yliluonnollisen näyn, että hän oli nähnyt tulipatsaan laskeutuvan taivaasta, ja näki tähän tulipatsaaseen pukeutuneina kaksi kirkkauden persoonaa, joiden kasvot loistivat kuin aurinko keskipäivän aikaan; että hän kuuli yhden näistä persoonista sanovan, toista osoittaen, ”Tämä on minun rakas Poikani, kuule häntä.” Tämä tapahtui ennenkuin tämä nuori mies oli viidentoista vuoden ikäinen ...37 Kirkon varhaisten johtajien puheiden valossa nähdään selvästi, että Higleyden valikoivaa lainaamista hyväksi käyttävä väite ensimmäisen näyn tuntemattomuudesta ja kieltämisestä kirkon varhaisessa historiassa on väärässä. Yhteenveto Joseph Smithin selostukset ensimmäisestä näystä vahvistavat toisiaan olennaisissa kohdissa. Ne kertovat siitä, kuinka Smith koki uskonnollisen herätyksen, rukoili Jumalaa ja koki taivaallisen ilmestyksen, jossa häntä puhutteli taivaallinen persoona. Kirkon varhaiset johtajat olivat tietoisia tästä kokemuksesta ja kuvailivat sitä puheissaan, vaikkakaan eivät niin usein ja selvästi kuin nykyään. Eri tilanteissa ja eri yleisöille annetut selostukset antavat lisäksi yksityiskohtia, jotka auttavat ymmärtämään näkyä kokonaisuutena. Sen sijaan, että useat hieman toisistaan eroavat selostukset heikentäisivät Joseph Smithin uskottavuutta, ne viittaavat siihen, että ensimmäinen näky oli persoonallinen kokemus. Vasta selostuksen toistaminen jokaisella kerralla lähes sanasta sanaan samanlaisena ulkoa opittuna kertomuksena herättäisi vahvoja epäluuloja. Kun vielä muistetaan, että näky kirjoitettiin muistiin yli 150 vuotta sitten, ei voida odottaa nykyaikaista tarkkuutta jokaisessa yksityiskohdassa. Jos Raamattuun uskovat kriitikot vaativat tällaista tarkkuutta, olisi heidän rehellisyyden nimissä sovellettava samoja kriteerejä myös Raamatun teksteihin. Viitteet

Hyvä perusteos ensimmäistä näkyä syvällisemmin tutkivalle on Milton V. Backman, Joseph Smith's First Vision: Confirming Evidences and Contemporary Accounts, 2. laitos (Salt Lake City: Bookcraft, 1980). Myös Paul R. Cheesmanin pro gradu -tutkielma “An Analysis of the Accounts Relating Joseph Smith's Early Visions” (Brigham Young University, 1965) on hyvä lähde.

1. Gordon B. Hinckley, “Uskomme ihmeellinen perustus”, Liahona, 54. vsk., nro 11 (marraskuu 2002), s. 80. 2. Dean C. Jessee, “The Early Accounts of Joseph Smith's First Vision”, BYU Studies, 9. vsk., nro 3 (kevät 1969), s. 294. 3. Dennis ja Rauni Higley, The Truth About Mormonism, 2. laitos (Bend: The Berean Call, 2004), s. 4. Suuri osa lehtisen ensimmäisestä laitoksesta on suomennettu Matti Liljeqvistin toimesta nimellä Mitä mormonit oikein opettavat?. 4. Antamani luettelo selostuksista on Pittsburgh Weekly Gazetten mainintaa lukuun ottamatta artikkelista Richard L. Anderson, “Joseph Smith's Testimony of the First Vision”, Ensign, 26. vsk., nro 4 (huhtikuu 1996), s. 10-21. Selostuksia kuvaillaan ja vertaillaan juuri mainitun artikkelin lisäksi esimerkiksi artikkeleissa James B. Allen, “Eight Contemporary Accounts of Joseph Smith's First Vision – What Do We Learn from Them?”, Improvement Era, 73. vsk., nro 4 (huhtikuu 1970), s. 4-13, Milton V. Backman, Jr., “Joseph Smithin erilaiset kertomukset ensimmäisestä näystä”, Valkeus, 37. vsk., nro 6 (joulukuu 1985), s. 36-46 sekä Milton V. Backman, Jr., “Ensimmäisen näyn vahvistavia todistuksia”, Valkeus, 38. vsk., nro 1 (maaliskuu 1986), s. 50-56. Allen tekee artikkelissaan ansiokkaasti eri selostuksista myös komposiittitarinan, jossa hän kerää selostukset yhdeksi kertomukseksi. Kaikki mainitut artikkelit ovat luettavissa suomeksi internet-sivustolla http://www.mormoni.net. 5. Lähdeviittaukset eri selostuksiin ovat kunkin selostuksen yhteydessä, eikä niitä sen vuoksi ole merkitty tällä sivulla oleviin lainauksiin. Joka lainauksen yhteydessä on kuitenkin kerrottu, mistä selostuksesta lainaus on otettu. 6. Backman, “Joseph Smithin erilaiset kertomukset”, s. 38. 7. Wesley P. Walters, Uutta valoa Joseph Smithin omaan kertomukseen ensimmäisestä näystä (Grand Rapids: Institute for Religious Research, 2002), s. 9. 8. Ibid., s. 6. Katso myös s. 9. 9. Allen, “Eight Contemporary Accounts”, s. 7. Sanat “tai sinnepäin” ovat itse asiassa Willard Richardsin lisäämät selostuksen alkuperäisen julkaisemisen jälkeen, ks. Dean C. Jessee, toim., The Personal Writings of Joseph Smith, korjattu laitos (Salt Lake City: Deseret Book, 2002), s. 231, viite 10. 10. Backman, “Joseph Smithin erilaiset kertomukset”, s. 43-44. Backmanin mainitsema poistettu lause on palautettu vuonna 2002 valmistuneeseen uuteen suomenkieliseen Kallisarvoisen helmen käännökseen. Se on myös vuodelta 1981 olevassa uusimmassa englanninkielisessä laitoksessa. 11. Taulukko on hieman muunneltu kopio James Allenin artikkelissa “Eight Contemporary Accounts” olleesta taulukosta, s. 12. 12. Anderson, “Joseph Smith's Testimony”, s. x, kursivointi lisätty. Kysymystä Joseph Smithin ensimmäisestä näystä ja siihen liittyvästä uskonnollisesta kuohunnasta käsittelevät myös esimerkiksi Backman, Joseph Smith’s First Vision, s. 195-201 ja historioitsija Richard L. Bushman artikkelissa ”Just the Facts Please”, FARMS Review of Books on the Book of Mormon, osa 6, no. 2 (Provo: Foundation of Ancient Research and Mormon Studies, 1994), s. 122-133. 13. Walters, Uutta valoa, s. 3. 14. Richard Lloyd Anderson, “Circumstantial Confirmation of the First Vision through Reminiscences”, BYU Studies, 9. vsk., nro 3 (kevät 1969), s. 403. 15. Anderson, “Joseph Smith's Testimony”, s. x. 16. Higley ja Higley, The Truth, s. 3. 17. Linda King Newell ja Valeen Tippetts Avery, Mormon Enigma: Emma Hale Smith, 2. laitos (Urbana and Chicago: University of Illinois Press, 1994), s. 25. 18. Higley ja Higley, The Truth, s. 2-3. 19. Anderson, “Circumstantial Confirmation”, s. 401. 20. Richard L. Bushman, Joseph Smith and the Beginnings of Mormonism (Urbana and Chicago: University of Illinois Press, 1984), s. 58-59. 21. Terryl L. Givens, By the Hand of Mormon: The American Scripture that Launched a New World Religion (New York: Oxford University Press, 2002), s. 20. 22. Anderson, “Circumstantial Confirmation”, s. 401. 23. James B. Allen, “The Significance of Joseph Smith's “First Vision” in Mormon Thought”, Dialogue, 1. vsk., nro 3 (syksy 1966), s. 29-45. Artikkeli on painettu uudelleen teoksessa D. Michael Quinn, toim., The New Mormon History: Revisionist Essays on the Past (Salt Lake City: Signature Books, 1992), s. 37-52. 24. James B. Allen, “Emergence of a Fundamental: The Expanding Role of Joseph Smith's First Vision in Mormon Religious Thought”, Journal of Mormon History, 7. vsk. (1980), s. 43-61. 25. Higley ja Higley, The Truth, s. 3-4. Isot kirjaimet ovat Liljeqvistin suomennoksessa. 26. Walters kertoo siitä lehtisessään. 27. Higley ja Higley, The Truth, s. 5. 28. Backman, “Joseph Smithin erilaiset kertomukset”, s. 42-43, kursivointi lisätty. 29. Maaliskuun 2. päivänä 1879 pidetystä puheesta. George D. Watt, toim., Journal of Discourses, 26 osaa (London: Latter-day Saints' Book Depot, 1854-1886), osa 20, s. 168. 30. Journal of Discourses, osa 20, s. 257, toisesta 2.3.1879 pidetystä puheesta.. 31. Journal of Discourses, osa 18, s. 325-326, 31.12.1876 pidetystä puheesta. 32. Journal of Discourses, osa 6, s. 29, 8.11.1857 pidetystä puheesta, lihavointi lisätty. 33. Journal of Discourses, osa 2, s. 170, 18.2.1855 pidetystä puheesta. 34. Journal of Discourses, osa 12, s. 334, 15.11.1868 pidetystä puheesta. 35. Journal of Discourses, osa 11, s. 1-2, 15.11.1864 pidetystä puheesta. 36. Milton V. Backman, Jr., “Defender of the First Vision”, teoksessa Regional Studies in Latter-day Saint Church History: New York (Provo: Brigham Young University, 1992), s. 32-48. Esimerkkejä varten katso mm. Journal of Discourses, osa 12, s. 302-303, s. 354, osa 14, s. 141-142 ja osa 15, s. 182-183.

37. Journal of Discourses, osa 13, s. 66, 19.12.1869 pidetystä puheesta.